maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukukkia tekemässä

Kerhossa tehtiin tällä kertaa jouluisia kukkia ja vähän muutakin. Joulutähtiä valmistui ja hyasintteja. Myös joulupukin apulaisena toimi eräs kerholainen ja teki lahjapaketteja.
Saimme sovittua myös kevään kerhokerrat ja tammikuussa jatketaan tuohikorien punonnalla.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Lyhtyjä

Tämän kertaisessa kerhossa tehtiin lyhtyjä. Jokainen sai taas mukavasti aikaiseksi, vaikka porukkaa tällä kertaa oli vain 3 henkeä paikalla.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Kerhossa tuunailtiin

Kerhossa kokoonnuttiin jälleen ja aiheena oli tällä kertaa tuunaus. Eli vanhoja tai muusia huonekaluja tuunattiin itselle sopivaan muotoon ja väriin. Vähän muutkin syntyi iltapäivän aikana.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kerhossa fimoiltiin

Tällä kertaa kerhossa meillä oli aiheena fimot. Jokainen teki taas omanlaisia juttuja ja viimeistelyt jäi kotiin samoin kuin pastaminen.




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Syksyn ensimmäinen kerta

Tänään kokoonnuttiin syksyn ensimmäistä kertaa kuuden mineilijän voimin. Olemme saaneet uusia jäseniä kerhoon ja se on tosi mukavaa. Tänään sovimme syyspuolen aikatauluista ja aiheista. Kolme mineilijää jäi vielä sen jälkeen tekemään laukkuja. Tällaisia syntyi.
Ne on tehty hammasharjakotelon päälle. tällä kertaa päällystettiin ne nahalla. Osa jäi vielä vähän kesken. Mukava oli jälleen aloittaa mineilyt myös kerhossa näin kesän jälkeen.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Minimosaiikkia

Kerhossa tällä kertaa oli aiheena mosaiikki. Tehtiin kaikki omia juttujamme ja saatiin aika paljon aikaiseksi. Saumaukset jäi kaikille kotiin tehtäväksi.





tiistai 11. maaliskuuta 2014

Puutarhan antimia

Miniystävien kanssa tavattiin jälleen ja tällä kertaa puutarhan merkeissä. Teimme istutuslaatikoita ja muita istutuksia puutarhaan, kasvihuoneeseen ja vaikka ikkunalaudalle. Monenlaista taas syntyi totuttuun tapaan.




sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Hyllyjä tekemässä

Tänään oli neljä innokasta naista jälleen tekemässä puisia lautashyllyjä.
Kaikista tietysti tunnettuun tapaan tuli erilaisia ja yksi eri mittakaavaan.
 Swappiin ei ollut kuin yksi muistanut tehdä paketin, joten se arvottiin muiden kesken.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Suksitehdas

Suksitehtaalla ei ollut kovinkaan runsasta osanottoa eilen, eikä valmistakaan saatu. Tein sitten kotona omat sukseni valmiiksi, niin että karhuherra pääsee hiihtelemään.